Rohkeasti luterilainen - Hannu Varkin saarna 6.11.2022

Saarna Hyvän toivon kappelissa 6.11.2022
Reformaation päivä, Room. 1: 16-17

Johdanto: hengellistä heviä urkuharmoonilla
Yksi lämmin muisto lapsuuteni luterilaisuudesta liittyy urkuharmooniin, jolla soitettiin hengellistä heviä.  Ala-asteella luokassamme oli harmooni, johon piti jaloilla polkea ilmaa, että siitä lähti ääntä. Harmoonin säestyksellä lauloimme virsiä. Joskus välitunnilla kuitenkin luokkamme villeimmät polkivat hulluna harmoonia, rynkyttivät koskettimista riitasointuja ja huusivat soittavansa hengellistä heviä! Tuossa hetkessä kohtasi kaksi maailmaa: vanha luterilainen yhtenäiskulttuuri ja uusi nouseva monikulttuurisuus, jota myös pop-kulttuuri edusti. Elin lapsuuttani 80-luvulla syrjäisessä Vaalassa, jossa yhtenäiskulttuuri vielä vaikutti. Sinnekin kaikuivat kuitenkin pop-kulttuurin sävelet. C-kaseteilta soivat Metallica ja Kiss, Iron Maiden ja Dingo. Noista ajoista luterilainen yhtenäiskulttuuri on entisestään hiipunut. Täällä Jätkäsaaressa siitä on näkyvillä vain häivähdys. Suomessa, etenkin Helsingissä, olemme kulkeneet yhtenäiskulttuurista kohti kulttuurien mosaiikkia. Samanlaisen katsomusten mosaiikin keskellä eli myös apostoli Paavali. Hän kirjoitti roomalaisille: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.”

Miten luterilaisuus voisi puhutella ihmisiä tässä paikassa ja tässä ajassa? Miten voimme olla rohkeasti kristittyjä ja luterilaisia ilman että meidän tarvitsisi kokea häpeää?I Luterilainen vai kristitty?
”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.”  Paavali vaikutti vahvasti siihen, että Jeesuksen seuraajien liike ei jäänyt osaksi juutalaisuutta. Vaati suurta rohkeutta ja kirkasta ajattelua ymmärtää, että evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta oli tarkoitettu kaikille, ei vain juutalaisille. Tuon läpimurron vuoksi mekin olemme kristittyjä. Paavalin kirjeistä näkyy myös se, että tämä kehitys herätti vastustusta. Osa Jeesuksen seuraajista olisi halunnut pitää sanoman hänestä vain juutalaisille tarkoitettuna. Myöhemmin 1400-luvulla kristinuskoon syntyi uusi jakolinja. Reformaattori Martti Luther edusti protestantismia ja oli sen tärkeimpiä vaikuttajia. Hän halusi uudistaa katolista kirkkoa kohti syvempää evankeliumin ymmärtämistä.Protestanttisuus on sittemmin jakautunut yhä uusiin kirkkokuntiin ja seurakuntiin. Kristinuskon sisällä me luterilaiset olemme pieni vähemmistö. Tämä pienuus on samalla myös siunaus, koska se antaa suhteellisuudentajua. Kristinuskon nykyajassa täytyy olla ekumeenista, että se olisi uskottavaa. Meidän on etsittävä jatkuvasti yhteyttä toisiin kirkkoihin ja erilaisiin kristittyihin. Yhtä tärkeää on myös etsiä yhteyttä toisiin uskontoihin: löytää se, mikä on yhteistä ja rakentaa rauhaa ja luottamusta sen varaan. Voimme myös ammentaa viisautta koko kristillisen kirkon hengellisestä aarreaitasta. Kristillisen kirkon viisaus ei rajoitu Martti Lutheriin. Hän oli tärkeä kirkon uudistaja, mutta hänkin oli vain ihminen ja osa kirkon pitkää perinnettä. Hän oli myös väärässä esimerkiksi rasistisessa suhtautumisessaan juutalaisiin. Ekumeenisina kristittyinä voimme vaikuttua varhaisen kirkon erämaiden kilvoittelijoista ja katolisen kirkon suurista ajattelijoista. Voimme katsella ikoneiden läpi toiseen maailmaan niin kuin ortodoksit ja nostaa kätemme ilmaan ylistyksessä kuin helluntailaiset. Olemme luterilaisia, mutta meidän ei pidä jäädä luterilaisuuden vangeiksi. Jumala toimii koko maailmassa, ei vain luterilaisuudessa. Luterilaisina olemme Kristuksen seuraajia ja uskon tien kulkijoita siinä missä muutkin kristityt. Olemme ensisijaisesti kristittyjä, emme luterilaisia.II Mitä l